torstai 7. huhtikuuta 2016

Omat hihat heilumaan!

Osasimme odottaa kirvesnaista jatkamaan talvilomalle lähteneen kirvesmiehemme työn loppuun seuraavana maanantaina. Päätimme edetä omalta osaltamme remontissa niin paljon kuin mahdollista, että pääsisimme mahdollisimman pian maalaushommiin. Tehtävänämme oli poistaa olohuoneesta loput tapetit ja tasoittaa seinät.

Ensin lattioiden suojaus.
Tapetit pois Kärcher höyrypesurilla.
Kärsivällinen höyryttelijä vetelee tapetit seiniltä kokonaisina vuotina.
Koska olohuoneessakaan ei ollut tällä hetkellä sähköjä, ostimme motonetistä alle 15€ maksavan LED-työvalon.
Kun tapetit oli poistettu, kokeilin seinän tasoittamista. Käytimme Tikkurilan Presto LF remonttitasoitetta. Tasoite oli melko edullista ja väriltään lähes valkoista. Purkissa oli valmis massa, joten työn pystyi aloittamaan heti. En ollut aiemmin tasoittanut mitään, joten en juuri tiennyt mitä teen. Läiskin tasoitetta leveälle lastalleni ja ryhdyin sivelemään sillä seinää. Lähdin levittämään tasoitettavaa aluetta liian suureksi ja lopulta jo hiukan kuivunut tasoite irtoili lastani liikkeiden mukana. Rannevammani vuoksi en myöskään jaksanut tehdä hommaa kovin kauaa tai painaa lastaa tarpeeksi. Luovutin.
   V-V otti homman haltuun. Ei hänkään ollut aiemmin tasoitellut, mutta kärsivällisyys ja voima ovat hänellä vähän toista luokkaa. Hän ryhtyi tasoittamaan seinää virheestäni oppineena pieni osio kerrallaan. Hän läiski tasoitetta suoraan seinälle ja levitti ne leveällä lastalla. Yhden seinän tasoittamiseen kului noin tunnin verran aikaa ja lopputulos oli mielestämme hyvä. Seiniin jäi vielä lommoja ja naarmuja, mutta emme anna niiden häiritä. Pitää varmaan kutsua vieraat kylään ilta-aikaan niin valo ei pääse esittelemään virheitämme...

Seinä tapetin poiston jälkeen.

Möykyt tasoitetta seinälle ja isolla lastalla pieni alue kerrallaan perästä.
Työvalon sai suunnattua illalla hyvin niin, että tasoitten virheet huomasi varjoista heti.
Aamulla tasoitettu seinä näytti hyvältä!
Suljimme parioven aukon avatuilla jätesäkeillä ja maalarinteipillä. Yritimme kikkailla alipaineistustakin, mutta lopulta suojukset estivät enimmän hienon pölyn pääsyn muualle asuntoon.
Carlsonilta neuvottiin ostamaan tuollainen hiontatela varren päähän. Telaan ruuvataan hiomapaperi kiinni ja hiontateho on tasoitteelle riittävä ja työ helppoa.
Tasoittamisesta pieni vinkki: Tasoitetta voi levittää seinälle reilustikin. Kannattaa ennemmin antaa röpelöiden ja viirujen jäädä kuivumaan, kuin pihtailla seinän virheiden peittämisessä. Hionta puree tasoitteeseen todella vaivattomasti ja ylimääräinen tasoite karisee hetkessä. Meillä käytettiin hiomapaperin karheutta numero 100.

Mekin suojauduttiin tasoitepölyltä. V-V hioi ja minä kuljin imurin kanssa perässä.
Loput viikonlopusta vain nautiskeltiin aikaansaannoksista. Emme voineet edetä enempää ennen kuin kirvesnainen saisi remontin valmiiksi.

Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti